TimoHeinonen

Terapiatakuulla mielenterveyshoitoon pääsisi viimeistään kuukauden sisällä

Terapiatakuu -kansalaisaloite keräsi heinäkuussa täyteen tarvittavan 50 000 allekirjoittajan rajan. Kansalaisaloite etenee nyt siis eduskunnan käsittelyyn ja siinä esitetyn lakimuutoksen myötä mielenterveyshoitoon pääsisi viimeistään kuukauden sisällä.

Mielenterveyden ongelmat ovat merkittävä kansanterveydellinen ongelma ja mielenterveyden häiriöt maksavat OECD:n arvion mukaan Suomessa noin 11 miljardia euroa vuodessa. Terapiatakuun myötä 7 500 henkilöä on arvioitu kuntoutuvan vuosittain etuuksien piiristä työelämään. Terapiatakuun vuosikustannukset olisivat noin 35 miljoonaa euroa, mutta kun etuuksien käyttö tämän myötä vähenisi ja ansioveron tulot kasvaisivat johtaisi terapiatakuu lopulta noin 340 miljoonan vuosittaisiin säästöihin. Kokoomus onkin vahvasti tätä kansalaisaloitetta ja terapiatakuuta tukemassa ja myös itsekin sen kansalaisaloitepalvelussa kävin allekirjoittamassa.

Me uskomme kokoomuksessa, että kansalaisaloite eduskunnassa tullaan myös hyväksymään. Sen takana on nimittäin 24 mielenterveysjärjestöä ja aloitteen pani vireille alkuvuodesta vihreiden helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Alviina Alametsä. Ennen vaaleja myös SDP, Vasemmistoliitto ja Keskusta kertoivat tukevansa terapiatakuuta. Tulemme siis varmasti saamaan eduskunnassa enemmistön esityksen taakse.

Tällä hetkellä tilanne on nimittäin kestämätön. Vain puolet mielenterveyden häiriöitä sairastavista saa tarvitsemaansa hoitoa. Ja kuitenkin jopa puolet suomalaisista kärsii mielenterveyden ongelmista jossain kohtaa elämäänsä. Terapiatakuun tavoitteena onkin nyt nopeuttaa ja helpottaa pääsyä mielenterveysapuun.

Mielenterveyslakiin kirjattaisiin uusi pykälä millä varmistettaisiin mielenterveyshoidon saavutettavuus ja yhdenvertaisuus niin, että kaikki mielenterveyden häiriöstä kärsivät saisivat apua ja tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Uudistuksen jälkeen mielenterveysavun piiriin pääsisi jo ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen ja hoitoa saisi perusterveydenhoidossa todetun tarpeen perusteella. Hoitoon pääsy ei siis enää jatkossa vaatisi erikoislääkärin diagnoosia. Terapiatakuun myötä maahamme tulisi tehokkaat perusterveydenhuollon mielenterveyspalvelut. Uusi järjestelmä täydentäisi siis huonosti toimivaa nykytilaa tuomalla avun jokaisen sitä tarvitsevan saataville nopeammin, helpommin ja asiakaslähtöisemmin.

Aloitteessa todetaankin, että tällainen matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujärjestelmä olisi erikoissairaanhoitoon perustuvaa järjestelmää kustannustehokkaampi. Varhaisen hoidon tiedetään näissäkin sairauksissa ennaltaehkäisevän oireen tai häiriön syvenemistä ja vähentävän muiden terveydenhuoltopalvelujen käyttöä.

Me kokoomuksessa annamme tälle kansalaisaloitteelle täyden tuen. Tulemme sen toteutumista eduskunnassa edesauttamaan ja lopulta täysistunnossa sen puolesta äänestämään. Terapiatakuu on kansalaisaloite, mistä hyötyy jokainen suomalainen.

 

Timo Heinonen

Kansanedustaja

Valtiovarainvaliokunnan jäsen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Toivottavaa on, että aloite menee läpi.
Toivottavasti samassa yhteydessä kiinnitetään huomiota myös siihen, että ns. henkilökemiat eivät aina kohtaa. Kaikki eivät osaa hoitaa kaikkia. Potilaalle pitäisi pyrkiä löymämään oikeat hoitohenkilöt hoidon onnistumiseksi.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Joillekuille ei myöskään kukaan kelpaa.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Tuokin on varmasti totta, ja siihen lienee yleensä jokin syy. Ehkä noissa tapauksissa pitäisi ainakinyrittää se syy selvittää.

Tiedän, että joillekin henkilöille osuu aina huono yleislääkäri. Itse en ole onnistut koskaan pääsemään huonolle yleislääkärille.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Terveyskesten psykiatrisille hoitajille pääsee yleensä jo nyt suoraan. Mitähän tässä oikein ajetaan takaa? Taitaa olla pelkkää populismia koko hanke. Enpä taida koskaan enää äänestää Kokoomusta, Sote oli samanlaista tyhjää populismia.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Mitä jos SUOMI alkaisi ihan ensitöikseen noudattamaan lakeja joita on sitä varten että kaikki saavat tarvitsemansa palvelut tässä hyvinvointivaltiossa.

Kokoomuksen ja keskustan yksityistämisen ja JULKISEN ALASAJON tarkoitus kun oli ainoastaan karsia j aleikata nämäkin palvelut.

Kun sosiaalipalvelut ja terveydenhoidon palvelut alettiin TARKOITUKSELLA ajaa alas suomessa jo 90 luvulla,niin tyhjän puhujia riittää.Suomessa karsittiin mielenterveyspalvelut,ihan siinä samalla kuin kaikki muutkin palvelut.

Nämä samat ex julkisen psykomoottorit ynm.istuvat nyt tienaamassa Mehiläisen j amuiden palleilla,ja huutelevat sieltä.

Kerroppa kirjoittaja miksi suomessa jää ,kun ennen Kataisen hallituksen sos-ja terveydenhoidon alan "uudistuksia "oli maailman terveimmät lapset ,eläkkeelle 6000 nuorta mielenterveysongelmien takia joka vuosi?Ja miksi näitä psykiatrej aynm.on suomessa yksityisten palveluksessa huostafirmoissa pilvin pimein,ja lapsia lääkitään j apidetään laitoksissa vuoiskausia vasten tahtoa,jopa aikuisten osastoilla?laitonta jollet tiedä.

Mikä oli kokoomuksen j akeskustan idea siitä,ettei hoitoalalla tarvita kielitaitoa?Mielenterveyspalveluja kun hoidetaan selkeällä äidinkielellä ei mömmöillä pelkästään,joka nyt on muotia j asuurt ahuutoa.Lasten j anuorten itsemurhat näiden mömmöjen sivuvaikutuksista ja PAKKOHOIDOT joihin nämä puoskarit heitä laittavat!

YK j aEIO ovat suomelle antaneet pyyhkeitä mielenterveyspotilaiden kaltoinkohtelusta ,oikeuksien laiminlyönneistä j avarsinkin siellä hallituksen suomeen tuomien konsernien tytäryhtiöiden huostabisneksen tunkion laitoksissa ynm.firmoissa

Huvittavia ovat ne entiset julkisen puolen lekurit joiden takki on kääntynyt totaalisesti kun vielä 90 luvulla ajoivat ihmisten asiaa.Konsernien liksat maittavat.Suomessa ei ole edes peruspalvelut kunnossa,tai lainmukaisella tasolla j atäällä poliitikot tekevät politiikkaa mielenterveyspalveluilla,joiden ALASAJON aloittivat kokoomuslaiset j akeskusta ihan itse,muiden mm.sdp:n kompatessa ihan satasella.

Otappa ensin selvää edes siitä millä perusteila mm.lapsia pakotetaan psykiatrien vast.otoille tai jopa heidän vanhempiaan,EDES NÄKEMÄTTÄ,jonkun epäpätevän sosiaalikan tmv.uhkailuilla!

Toimituksen poiminnat