TimoHeinonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Kansallinen Kokoomus

Jotain vikaa pitää aina olla

Vaalit olivat ja menivät, uusi hallitus istuu ja voi hyvin. Pitkin kevättä rivienvälistä tuli selväksi, että kokoomus on ja pysyy paitsiossa. Jotain vikaa kokoomuspolitiikassa täytyy olla jotain heikkouksia on pakko löytyä myös Petteri Orposta.

Kokoomuskammo ei ole uusi keksintö, mutta nyt selkeästi tuulee Petteri Orpon nenään voimakkaasti.

Nainen, jonka varoituksia ei haluttu kuulla

Tänään saimme kuulla, että entinen kansanedustaja ja toimittaja, Tuulikki Ukkola on kuollut 75-vuoden ikäisenä.

Eduskuntaan Ukkola nousi vuonna 1991 sitoutumattomana liberaalisen kansanpuolueen listalta. Vuosina 1993-1995 Ukkola toimi liberaalisen kansanpuolueen puheenjohtajana. Viimeisellä eduskuntakaudellaan 2007-2011 Ukkola toimi kokoomuksen kansanedustajana.

Arvojemme puolesta on taisteltava!

 

EU-vaaleissa on kysymys arvojemme puolustamisesta. Meidän tulee valita sinne päteviä ja kielitaitoisia edustajia, jotka tarmokkaasti puolustavat yksilön oikeuksia, sananvapautta, oikeuslaitoksen riippumattomuutta sekä naisten oikeutta päättää omasta ruumiistaan. Passiivisuus ei ole hyve. Jos et istu pöydässä, olet ruokalistalla.

Mikähän on vihervasemmiston yhteinen talouskuva?

Vihervasenta pukkaa. Kokoomus oli valmis vastuuseen mutta vastuullisilla nuoteilla. Huoli tulevasta on suuri. Tolkkua velkaantumiseen ja verotukseen voi vain toivoa. Uusien työpaikkojen synnyn tukeminen ja yrittäjyyden vahvistaminen on kestävin tapa turvata rahoitus jokaiselle suomalaiselle tärkeille palveluille. Siksi kokoomus ei linjastaan tinkinyt. 

 

Manfred Weber - älä alistu Viktor Orbanin pelinappulaksi!

Viktor Orban ilmoitti tänään (6.5.), ettei hänen puolueensa Fidesz enää tue Manfred Weberi EPP:n kärkiehdokkaana. Tämä osoittaa, että kokoomus oli oikeassa alusta asti: Fidesz on erotettava EPP:stä. EPP on kokoomuksen esityksestä huolimatta toiminut Orbanin toiveiden mukaan.

Katso tekoja - älä mene kokoomusansaan !

 

Suomessa järjestetään tänään eduskuntavaalit ja jokainen suomalainen voi olla ylpeä siitä, että voimme äänestää. Monissa maailman maissa näin ei ole. 

Perussuomalaiset ovat olleet tapetilla eri tavoin jatkuvasti, lähes päivittäin. On hyvä hiukan kerrata mennyttä ja samalla luoda katsaus tulevaan. 

Pieni vaalitarina

Keski-ikäinen pariskunta tutkaili torille ilmestyneitä vaalimainostelineitä.  He olivat pysähtyneet Perussuomalaisten ehdokasgallerian eteen.

”Katsos, Perussuomalaisillakin on nykyisin koulutettua väkeä, muitakin kuin Halla-aho” nainen totesi miehelleen ja jatkoi: ”tuossakin on kahden tohtorintutkinnon mies. Ja tuo nainen tuossa on asianajaja ja varatuomari”.

Pariskunnan viereen Perussuomalaisten ehdokkaita tutkailemaan liittyi kevättakkiin sonnustautunut mies.

Ylistyspuheenvuoro Ottawan sopimukselle: hyppypanos

Olen aina pitänyt Ottawan sopimusta hienona ideana, sillä henkilömiinojen käyttö on ongelmallista kolmannen maailman maissa ja aiheuttaa paljon harmia etenkin siviilihenkilöille. On asiallinen tavoite pyrkiä vähentämään miinakenttiä kehitysmaissa ja asettaa painetta purkaa epäinhimillisiä rakenteita. En kuitenkaan koskaan ymmärtänyt Suomen liittymistä Ottawan sopimukseen, sillä Suomessa ei esiinny samankaltaisia ongelmia kuin henkilömiinoista kärsivillä kehitysmailla. Suomelle henkilömiinat olivat pitkään yksi itsenäisyyden takuutuotteista.

 

Maamme on täynnä mahdollisuuksia

 

Tarinat jo edesmenneiden isovanhempieni kertomana heidän nuoruudestaan ovat muokanneet merkittävästi arvopohjaani. Pitkät työpäivät pelloilla ja tehtaassa. Pienet asunnot ison perheen arjessa sekä tietysti karjalaisen kansan evakkomatkasta piirtyivät lapsena lähtemättömästi mieleeni. Hyvin varhain ajattelin, että kyllä me suomalaiset olemme selviytyjiä ja meihin voi luottaa tiukanpaikan tullen. Suomi on ollut ja on mahdollisuuksien maa.

Maamme on täynnä mahdollisuuksia

 

Tarinat jo edesmenneiden isovanhempieni kertomana heidän nuoruudestaan ovat muokanneet merkittävästi arvopohjaani. Pitkät työpäivät pelloilla ja tehtaassa. Pienet asunnot ison perheen arjessa sekä tietysti karjalaisen kansan evakkomatkasta piirtyivät lapsena lähtemättömästi mieleeni. Hyvin varhain ajattelin, että kyllä me suomalaiset olemme selviytyjiä ja meihin voi luottaa tiukanpaikan tullen. Suomi on ollut ja on mahdollisuuksien maa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä