TimoHeinonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

"Seksuaalirikoslakia uudistettava"

Otsikko on suora sitaatti MTV3:n teksti TV:stä. Lakimiesliitto vaatii, että seksuaalirikoksia koskevaa lainsäädäntöä pitää uudistaa. Ei riitä, että rangaistuksia kovennetaan yläpäästä. Liiton mukaan myös rangaistusten vähimmäismääriä pitää nostaa!

Yhtenä syynä vaatimuksiin rangaistusten nostamisesta on yleinen oikeustaju - mitä on "yleinen oikeustaju"?

Kirjoitin aiemmin tänään tekeillä olevaan kirjaani:

Seksi lapsen kanssa on aina raiskaus

"Pikkutyttö ei vastustellut aikuista miestä, joten syyte raiskauksesta hylättiin"

Tällä viikolla eduskunta keskusteli lakialoitteestani, jossa esitän muutoksia raiskauksen tunnusmerkistöön. Aloitteeni täydentää aiempaa esitystä missä esitettiin muutosta siihen, että raiskaus ei enää vaatisi uhrin vastustelua tai tekijän väkivaltaa tai sillä uhkaamista vaan raiskauksen tunnusmerkit täyttyisivät jos toinen ei olisi antanut suostumusta seksiin. Raiskauksen määritelmä sidottaisiin siis ensisijaisesti suostumuksen puutteeseen.

Lasten hyväksikäyttö on yhtä iso rikos kuin kannabiksen kasvattaminen

Melko pimeää on välillä oikeusistuiten toiminta ja tuomioiden antaminen. Tästä kirjoittaa entinen valtakunnansyyttäjä.

Omasta mielestäni kannabiksen kasvattaminen omaan käyttöön on lievä rikos,jos rikos ensinkään.  Sen sijaan uhrillinen seksuaalinen hyväksikäyttö on todella vakava rikos. Uhri kärsii siitä lopunelämänsä varmasti.

Huumeet on edelleen niin iso tabu, että tuomiot ovat ihan järjettömiä. Tolkkua niihin kaivataan.

 

Ei voi kuin ihmetellä asiaa.

 

Lakialoitteeni törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyen

Eilen eduskunnan täysistunnossa oli käsiteltävänä lakialoitteeni, jossa esitetään törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön nimi muutettavaksi lapsen raiskaukseksi ja että kyseisen rikoksen vähimmäisrangaistusta nostetaan 2,5 vuoteen vankeutta. Tämä tarkoittaisi sitä, että rikoslaissa tuomio olisi aina ehdotonta vankeutta.

Raiskauksen tunnusmerkistön täyttymiseen pitää riittää uhrin suostumuksen puute

Viime viikolla pidin täysistunnossa puheen rikoksista annettavista rangaistuksista. Hyvin paljon tulee palautetta siitä, että tuomiot eivät vastaa yleistä oikeustajua taikka ovat monessa tapauksessa asteikon ehkä sieltä alapäästä. Usein moniin rikoksiin löytyy suuri määrä erilaisia lieventäviä asianhaaroja, ja näin tuomiot jäävät usein ainakin tuollaisen yleisen oikeustajun mukaisesti liian alhaisiksi.

Kannabis, kaiken pahan alku ja juuri ?

Taas tuli pari uutista silmille, joissa kaadetaan ongemat kannabiksen piikkiin. Molemmista uutisista käy kyllä heti ilmi, että ongelmat eivät johdu kannabiksesta. Vaan syyt ovat jo aikaisemmin kehittyneet. 

Nostan vain yhden kohdan esille molemmista jutuista.

Ensimmäinen juttu tulee kotimaasta ja on Ylen julkaiseman ja toimittajana on Marianne Mattila.

- Anna-Maja Henriksson, oliko Turun hovioikeuden päätös lainvastainen?

Ex-oikeusministerin ulostulo on oikeansuuntainen, mutta riiittääkö se? Turun hovioikeus on nähdäkseni tehnyt täydessä ymmärryksessä lainvastaisen päätöksen 10-vuotiaan tytön tapauksessa ignoroimalla raiskauksen kriteerinä pidettävää seikastoa kuten mm. yhteiskunnan lainsäädännössään ja tunnetussa perinnekonventiossaan seksuaalisen väärinkäytön lapsiuhrin puolesta tekemän lähtökohtaisen kieltäytymispäätöksen tämän ollessa itse ikänsä puolesta ko. asiassa relevanttiin tahdonmuodostukseen ja -ilmaisuun kykenemätön ja äänivallaton.

Kuka kantaa vastuun?

Vuonna 2016 yli tuhat lasta joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Tämän luvun lisäksi on useita lapsia ja nuoria joiden kaltoinkohtelusta viranomaisilla ei ole lainkaan tietoa. Moni lapsi ja nuori kokee syyllisyyttä ja häpeää tapahtuneesta. Tämän johdosta he eivät kerro tapahtuneesta kenellekään. Suosittelen katsomaan elokuvan Trust (2010), joka oli todella koskettava ja silmiä avaava. Elokuva kertoo nuoren tytön elämästä ja siitä, miten pedofiili rakentaa häneen luottamussuhteen valheiden ja manipulaation avulla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä