TimoHeinonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Sipilän hallitus

Työtaistelut kiihtyvät ja kaikkia vit***aa…

Iltalehti kirjoitti tänään ”Työtaistelut kiihtyvät: JHL julisti kahden päivän lakon – lapset ja vanhukset voivat jäädä ilman ruokaa”.

Ammattiliitot käyttävät häikäilemättömästi tilaisuutta hyväkseen, jotta demarit olisivat pääministeripuolue tulevien vaalien jälkeen. Valtamedian vallassa oleva duunari on nyt alttiimmillaan ammattiliiton juonille, kun hallitus antaa keppiä duunarille irtisanomislain kautta.

Sipilän hallitus ja ideologisen ristiretken vesiperä

Neljäkymmentä vuotta sitten Britanniassa konservatiivihallitus pyrki yhteiskunnallisiin muutoksiin nujertamalla sikäläisen ammattiyhdistysliikkeen, joka ei kokonaisuudessaan ollut järin vahva. Sitäpaitsi maa oli selkeästi luokkayhteiskunta.

Tämä taistelu kärjistyi seuraajan, pääministeri Thatcherin kaudella voimainmittelyksi: Kuka täällä määrää? Hallitus vai ay-liike.

Voittajaa, Thatcheriä ei tänään juuri muisteta tuin taistelun ansiosta. Yhteiskuntaa voidaan kehittää toisenlaisin ottein, kuin vastakkainasettelun kärjistämisellä.

Koirat haukkuu, Sipilän karavaani kulkee

”Tietokatkos, joka on nyt hallituksen piirissä puhuttu”, kuvailee hallituksen sisäpiiriläinen viime perjantain sähläystä, jossa hallituksen pääpuolueiden keskustan ja kokoomuksen välille leimahti riita.

Mainittu tietokatkos johti hallituskriisin tynkään, joka meni ohi ennen kuin oli oikeastaan alkanutkaan.

Kaikkonen: ”Jonninjoutava nahistelu saa loppua” – Kaiken lisäksi epäuskottava!

Sieltä ne viisauden sanat vihdoin tulivat ja vielä pääministeripuolue Keskustan eduskuntaryhmän pj Antti Kaikkosen suusta. ”Tämä vähän jonninjoutavakin nahistelu saa loppua”, totesi Kaikkonen Iltalehdelle sen jälkeen, kun Keskustan eduskuntaryhmän yli kaksi tuntia kestänyt kokoontuminen oli saatu päätökseen.

Kestääkö Sipilän hiekkalaatikko?

Pääministeri Sipilä pahoitti mielensä, kun kolme Kokoomuksen naiskansanedustajaa ei suostunut tukemaan hallituksen esitystä ulkoministerin luottamuksesta ja sen päälle vielä moittivat häntä painostuksesta äänestämään Soinin luottamuksen puolesta.

Pelosta tuli Sipilän hallituksen ”arvopohja”

Kukaan hallituspuolueiden kansanedustajista ei lopulta äänestänyt ulkoministeri Timo Soinin (sin) epäluottamuksen puolesta tai edes tyhjää (katso äänestys puolueittain täältä). Pelko siitä, että yksikin ääni olisi kaatanut hallituksen, oli liian kova.

Sipilän motiivit

 

Pääministerin Sipilän lausunto, jonka mukaan suurin osa turvapaikanhakijoista ”on liikkeellä taloudellisten syiden takia” on hämmentänyt koko lailla kotimaista maahanmuuttokeskustelua, vaikka ei kai lausunnossa mitään uutispommia ole. Ei ainakaan niille, jota seuraavat maahanmuuttoon liittyvää kansainvälistä tutkimusta. Toki joillekin puhuminen taloudellista motiiveista on kaikissa olosuhteissa liikaa. Niille, jotka kieltäytyvät edes ajattelemasta taloudellisia motiiveja, ei kannata kirjoittaa mitään, mutta muille voi ehkä yrittää kertoa muutaman faktan.

Kokoomuksen vaalibudjetti

Oikeistolaisen politiikan ytimestä löytyy aina jonkinlainen (epä)pyhä kolminaisuus.

Yhdessä kulmassa ovat julkisten menojen leikkaukset, jotta palkka- ja (aivan erityisesti) pääomaveroja voidaan alentaa. Toisaalta on valtion omaisuuden yksityistäminen ja kolmanneksi tavallisten ihmisten suojaksi tehtyjen sääntöjen purkaminen.

48 % sanoo EI sote-uudistukselle - peräti 83 % tyytyväisiä nykymenoon

48 % sanoo EI sote-uudistukselle  - peräti 83 % tyytyväisiä nykymenoon

*

Alma-Median kylmä analyysi:

Veret seisauttava tutkimustulos – Mitä hallitukselle jää jäljelle Sote-sekoilusta?

Alma Median tuore kyselytutkimus herättää kysymyksen: mitä hallitukselle jää sote-uudistuksestaan jäljelle?

*

Sipilä luennoi ulkoministerin vapaa-ajan oikeuksista – Mitä ihmettä?

Voiko tämä enää olla totta? Pääministeri Sipilä ei sano sanaakaan ulkoministeri Soinin Irlantia koskevista kommenteista. Kanadan Ottawan vierailun yhteydessä Soinin tekemistä tempuista Sipilä toteaa pelkästä hallituksen sisällä käydystä keskustelusta, että se on nyt käyty, siis se keskustelu ja hallituksen sisällä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä