TimoHeinonen

Keskusta

Sotemaku-uudistus keskustan kivirekenä, onko myös Juha Sipilästä tullut rasite?

Keskustan vaalitilaisuus houkutteli yllättävän suuren määrän ihmisiä kotikunnan torille. Porukkaa katsellessa tuli mieleen nuoruuden päivät, kun näin ladon seinässä vaalimainoksen, missä oli ehdokkaan kuva ja numero ja vieressä teksti, että ”nyt on Toivon aika”. Vanhaa iskulausetta voi soveltaa vieläkin. Kevättalvella 2019 jälleen kerran on toivon aika. Ehdokkaat toivovat runsasta äänisaalista. Äänestäjät toivovat ehdokkailta hyviä vaalilupauksia. Maaseudun asukas toivoo löytävänsä puolueen, jonka ehdokasta voi äänestää.

Sipilä jeesustelee, raiskaukset jatkuvat

Pääministeri Juha Sipilä on sanojensa mukaan syvän inhon vallassa. Hän on juuri julkaissut tiedotteen, jolla yrittää kertoa ymmärtävänsä kansalaisten huolen ja järkytyksen. Oulussa on nimittäin juuri paljastunut jälleen neljä uutta alle 15-vuotiaisiin tyttöihin kohdistunutta seksuaalirikosepäilyä. Pääministerin tiedote on epätoivoinen yritys jakaa ymmärrystä syvän vihan vallassa oleville suomalaisille, joita Sipilä vielä reilu viikko sitten moitti vihapuheen levittämisestä. Nyt on hieman eri ääni kellossa, liekö syynä Keskustan romahtaneet kannatuslukemat Sipilän omassa vaalipiirissä.

Sote-maksut nousevat - Juha Sipilä unohti köyhän ja alueiden asiat

Keskustalainen pääministeri Juha Sipilä ja puoluekollegansa ministeri Annika Saarikko hautasivat keskustalaisen aatteen lopullisesti ja julkisesti esitellessään terveyskeskusmaksujen noston jopa 683 euroon. Tämä osoittaa, että keskusta on unohtanut pienituloiset ja sairaat - siis heikommassa asemassa olevat kanssasisaremme ja -veljet. 

Näkökulma: Pelinappulaksi ryhdytään

Entinen perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) liittyi vuodenvaihteessa niiden lukuisten poliitikkojen joukkoon, jotka ovat tuoneet rohkeasti esiin politiikan inhimillisemmän puolen. Työministeri Jari Lindströmin (sin.) tavoin hänkin oli lähellä sairastua vakavaan työuupumukseen. 

Ukkopuolueelle ennustetaan vaalitappiota

Ajatuspaja Toivo (kokoomus) on selvittänyt kolmien edellisten eduskuntavaalien ehdokkaiden kannatuslukuja eri ikäluokissa. Siinä selkeäksi ykköseksi vanhempien miesten kannatuksessa nousee Keskusta, kun yli kolmannes puolueen saamista äänistä on mennyt yli viisikymppisille ehdokkaille. Miesten osuus on kokonaisuudessaankin suuri, 65 prosenttia. Monen konkarin luopuessa ennustetaankin puolueen kärsivän uskottavien ikämiesehdokkaiden puuttuessa vaalitappion. Vaalipiirikohtaisia eroja toki on.

Kaikkonen: Tulossa repivät vaalit

 

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f8323974-714e-4363-963d-c1d56af00b...

 

Osin ihan aiheesta ? Keskustapuolue on myynyt oman sielunsa ja omat kannattajansa tämän hallituksen myötä korporaatioiden käsiin uuden (tm) ArvoPohjansa myötä. Tämä näkyi maanantaina hallituksen esityksessä siinä ettei esim kansaneläkkeiden indeksikorotuksia tehty vaan ne leikattiin tylysti budjetista. Tämä kurjistaa edelleenkin kansaneläkkeellä elävien asemaa.

 

THL:n asiantuntijaselvitys tyrmää Keskustan ajaman energiajuomakiellon

Keskustan Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ja perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ovat ajaneet energiajuomien kieltämistä alle 15-vuotiailta ainakin syksystä alkaen. 

Kokoomus, keskusta ja demarit samaan hallitukseen?

Suomen puoluekenttä on viime vuosina selkiytynyt. Meillä on kolme suurta puoluetta (Kosupu), kaksi keskisuurta (viheriäiset ja persut) sekä monta pientä piipertäjää - joista osa eduskunnassa, osa ei.

Miksi vertasin EU:ta Neuvostoliittoon ja natsi-Saksaan?

 

Miksi vertasin EU:ta Neuvostoliittoon ja natsi-Saksaan?

 

Kritisoin eduskunnan täysistunnossa Euroopan unionin suuntaa. Kerroin kannattavani Suomen itsenäisyyttä ja sanoin EU-myönteisten federalistien luovan uudenlaista Neuvostoliittoa tai natsi-Saksaa.

 

Puheeni haluttiin ymmärtää tahallaan väärin. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) väitti puheeni halventavan holokaustin uhreja.

 

Oikeistopuolueet eivät halua yleishyödyllisten verovapauden poistoa

Oikeistopuolueet, joihin selkeästi nykyinen Keskustakin lukeutuu, lyövät Kojamolla ay-liikettä ja SDP:tä päähän niin, että koiraslohi on jo aivan tohjona. Media ja erityisesti Talousmedia avustaa tässä varsin ansiokkaasti. Viime viikolla mm Talouselämä teki artikkelin kuinka suuri osa suorista vuokranantajajille maksettavista asumistuista menee Kojamolle. Tätä sitten jaettiin muissa medioissa innokkaasti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä